Ruisleipää, omm nom nom

Meillä ei ole käynyt suomalaisia vieraita pitkään aikaan, joten ruisleipävarastot on ammottaneet tyhjyyttään jo kovin kauan. Viime vuonna saatiin aikaiseksi (tai siis Tommi sai) tehdä leipäjuuri ja jopa kerran leipoa ruispaloja sen avulla. Sitten se jotenkin unohtui parvekkeelle ja homehtui harmaaksi massaksi.

Viime viikolla saimme toiselta Tyndalessa opiskelevalta suomalaisperheeltä osan heidän leipäjuurtaan ja   päätimme heti heittäytyä leipäleipurien ihmeelliseen maailmaan. Vähänpä siitä tiesimme (viime vuoden ruispalakokemus oli jo täysin haihtunut mielestä). Vesikielellä unelmoimme maistavamme pian herkullista ruislimppua. Ajateltiin, että kun vain heiteltäis jauhot juuren sekaan ja vähän alusteltais niin herkkuleipä olisi valmista, mutta todellisuus oli toista. Pikku perehtyminen ruisleipäohjeisiin paljasti meille, että tosiaan, juurta pitää ennen leipomista käyttää veden ja jauhojen kanssa raskiksi noin 2-3 päivää. Ei sit ihan niillä näppylöillä siis maistettu tuoretta leipää.

No laitoimme sitten juuren kupppiin ja muut aineet perään ja ohjeet hyvin lukeneena etsimme sille talon lämpimimmän ja vedottomimman paikan, joka tietysti löytyy kylppäristä. Siellä se raski sit patterin vieressä värjötteli pari päivää ja Tommi sitä uskollisesti kävi hämmentelemässä. Lopulta taikina kuplahteli ja uskalsimme alkaa sitä leipomaan. Mutta yllätys, yllätys (jatkoimme fiksusti ohjeiden lukemista vasta tässä vaiheessa) taikinaan piti lisäillä reilusti jauhoja ja alustaa sitä ja tadaa! antaa kohota sen jälkeen vielä vähintään kaksi tuntia, sitten leipoa leivät ja antaa niiden kohota vielä ainakin tunti liinan alle peitettynä. Siinäpä sitten aloimme leipomaan iltahämärissä. Mä ehdin hyvin käydä lenkkeilemässä kohotuksen aikana ja kun paistamisen aika tuli, alkoi kello hipoa jo puoltayötä. Tommi sitten opiskelujensa välissä kävi vahtaamassa uunia ja paistoi meille leivät yötämyöten. Hieman oli paistoaika pielessä ja leivistä tuli erittäin kypsiä, joskaan ei aivan palaneita. Pakko oli nousta tuoretta leipää maistamaan keskellä yötä. Ja oij, kuinka hyvää leipä olikaan voin, juuston ja kurkkuviipaleiden kanssa nautittuna.


Nyt on eka erä kohta jo nautittu ja seuraava taikina on kylppärissä kuplimassa. Jospa siitä sais vaikka jo hieman kehittyneemmän version, mitä ei tarviis ihan kirveellä leikata (ekan satsin kanssa harkitsimme vakavasti uuden leipäveitsen hankkimista, kun entinen ei kohvahkoon kuoreen oikein pystynyt...)

Kaikkeen sitä ryhtyy, kun ei lähikaupasta, eikä kyllä kauempaakaan, löydy vehnäleipää kummempia vaihtoehtoja. Aluksi, kun tänne muutettiin, toiveikkaina kokeiltiin jos jonkinlaisia "kokojyväleipiä", jotka osoittautui vehnäleiviksi, joihin oli lisätty kyllä ihan kivasti erilaisia siemeniä ja siirappia antamaan tummempaa väriä, mutta hieman on jäänyt kyseenalaiseksi, että missä se kokojyvä siinä leivässä esiintyy. Mutta ehkä se on ne siemenet. Jyväsiähän ne on kai nekin.

Löydettiin pitkien etsintöjen jälkeen ruisjauhoja luomutorilta ja luomukaupasta luomuhintaan ja niillä nyt sit leivotaan. Utrechtissa on kuulema, joku mylly, josta niitä vois ostaa vähän puoltakiloa suuremmissa pusseissa. Sinne siis suuntaamme joskus tulevaisuudessa.