 |
| Se ei niin kuplivainen juuri |
Niinhän siinä sitten kävi, että kolmas kerta toden sanoi. Yritettiin leipoa ruisleipää toisen kerran ja mikän ei oikein onnistunut. Juuri ei suostunut kuplimaan ei sitten millään. Vaikka kuinka rakkaudellisesti sitä hoideltiin ja lämpimässä pidettiin ja Tommi varmaan juttelikin sille, niin ei näkyny pulpsahtelun pulpsahtelua. Ei kuitenkaan luovutettu helposti ja annettiin juuren tekeytyä ainakin kolme päivää ja lopputuloksena olikin sitten kovastikin käyneeltä haiseva litku. Päätin, että ei sitä nyt kuitenkaan hukkaan heitetä ja tein taikinan. Yritin kohottaa ja eipä kohonnut. Ei sitten millään. Leivoinpa taikinan sit leiviksi, kun nyt oli jo niinkin pitkälle tultu ja kohotin. Eipä kohonnut. No laitoin sit uuniin ja odottelin kypsymistä. Kesti aikansa ja kun arvelin olevan kypsää, otin ulos ja päästiin maistelemaan. Lopputuotos maistui ja näytti samalta kuin äitin ylijäämä karjalanpiirakkakuoritaikinasta tekemät kakkarat. Eli ei ihan onnistunut.
Hanna Utrechtista saapui hätiin ja ystävällisesti lähetti meille toisen juuren, jota päästiin toissapäivänä testaamaan ja tämä juurihan oli kerrassaan erilainen. Sellainen innokas. Kun se sai vähän vettä ja jauhoja kavereikseen, se alkoi kuplia pulpsuttaa sellaisella vauhdilla, että enpä ollu ennen nähnyt. Siitä vaivailtiin ja odoteltiin ja leipoiltiin leivät ja odoteltiin ja työnnettiin uuniin ja kärsimättöminä odoteltiin, että saadaan ne sieltä ulos ja päästäis maistamaan ja lopussahan se kiitos sit niiaili. Kovin oli hyvää leipää. Otamme pian uusiksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti