Kulttuurishokki

Lenkillä Amsterdamse Bosissa

Kohta kolme viikkoa takana ja vähintään kolmesti meille on puhuttu kulttuurishokista. Hieman iäkkäämpi Japanissa ollut lähetystyöntekijä Marv varsinkin on jaksanut muistuttaa siitä. Hän oli jostain kuullut, että kulttuurishokin vaiheet ovat:

1. Turisti -vaihe
2. Vihaan tätä maata -vaihe
3. Rakastan tätä maata -vaihe

Paikallista taidetta tien varressa

Ensimmäinen vaihe kuulemma kestää kolmisen kuukautta, toinen neljästä viiteen kuukautta. Marv kertoo esimerkin miehestä, joka heitetään uima-altaaseen ja hän joutuu veden alle. Ensimmäiset pari kuukautta hän ottaa valokuvia tuosta uudesta ja ihmeellisestä elementistä kaikista mahdollisista kuvakulmista. Seuraavassa vaiheessa uusi ympäristö alkaa tympiä ja monet käytännöt jopa tuntua ärsyttäviltä. Mikä on merkillistä, kolmanteen vaiheen pääsemisen jälkeen paluu lähtökulttuuriin ei enää tunnu omalta.

Jepeksi ristitty citykani

En tiedä mikä vaihe minulla on menossa. Eilen kyllä otin valokuvia läheisellä ulkoilualueella, Amsterdamse Bosissa, citykaneista, mutta muuten ehkä Hollanti ei eroa ihan niin hirveästi Suomesta.

Muutama juttu kylläkin ihmetyttää. Viikko sitten yritin saada avattua meille pankkitiliä. Ensimmäisessä paikassa sanottiin, että mene pääkonttoriin (6 km).

Toisessa pankissa en saanut edes ovea auki - kunnes ystävällinen pankkivirkailija, ilmeisesti palatessaan ruokatunnilta, näytti, että ovi aukeaa sisäänpäin. Yritin selittää jotain, että paloturvallisuussyistä Suomessa ovet aukeavat ulospäin, mutta taisin vaikuttaa siitä huolimatta aika typerältä. Tilin avaaminen ei kuitenkaan onnistunut ilman vakituisia ja riittäviä tuloja, joten...

Kolmas pankki oli erilainen. Siellä virkailija tuli ovelle vastaan ja opasti nahkasohvalle odottelemaan. Sovimme tapaamisen seuraavaksi päiväksi. Mennessämme pankkiin virkailija muisti minut! Meidät opastettiin toimistoon, kysyttiin haluammeko kahvia odotellessamme ja sitten pankkivirkailija tarjosi meille salmiakkia (Maaret kirjoitti dropseista) useaan kertaan ja söi itsekin.

Saimme siis viimein tilin avattua, ja laskujen maksu tapahtuu hieman eri tavalla kuin Suomessa... Sen sijaan, että meillä olisi erillisiä tiliavaimia, käytämme kuvassa olevaa kortinlukijalaitetta. Se kytketään tietokoneeseen, jolla ollaan verkkopankissa, laitteeseen lykätään pankkikortti ja valitaan oma PIN. Laite kertoo turva-avaimen, joka pitää sitten syöttää verkkopankin kirjautumissivuun. Sama operaatio toistuu verkkopankista poistuttaessa, mikä myöskin varmistaa maksut. Mielenkiintoista.

Saapi nähdä, milloin tämä turistivaihe loppuu ja alamme vihaamaan tätä maata. Siitä ainakin saa varmaan hauskoja blogikirjoituksia aikaiseksi :)