Me ollaan viime viikot metsästetty asuntoa. Nykyisessä asunnossa nousee vuokra meidän ulottumattomiin ja joudutaan siis vaihtamaan taas kotia, harmillista kyllä. Ollaan molemmat tykätty asua nykyisessä asunnossa ja oltais mielellään jatkettu, mutta minkäs teet.
Jostain syystä markkinoilla näyttäisi olevan vielä syksyä vähemmän vuokrakoteja ja siksi valinnanvaraa ei tuntunut olevan kovinkaan paljon. Kaikesta huolimatta löydettiin ystävien ja ilmoitustaulumainoksen kautta kaksi kotiehdokasta. Toinen oli matkojen päässä lähiössä (itseasiassa Hoofddorp-nimisessä kaupungissa noin 20 km Amsterdamissa). Paikka kuullosti lupaavalta: rivitalo, oma puutarha, pari makuuhuonetta ja keittiö-olkkari. Ainoat etukäteisongelmat oli mun pitenevä työmatka ja poistuminen kauniiden pikkukatujen ja kanaalien läheisyydestä (jälkimmäinen ongelma oli ainoastaan tän lyhyemmän karjalaisen ongelma tai no, ne molemmat oli suurempia ongelmia lyhyemmälle). Matkusteltiin busseilla sitä sit katsomaan ja löydettiin taloa asumasta pieni afrikkalainen perhe, jonka alle kouluikäinen tyttö istui Tommin syliin sillä sekunnilla kun Tommi pääsi sohvalle asti ja halusi, että T lukee hänelle satuja hollanniksi. Siinäpä T sitten yritti mongertaa jotain. Heheh. Mä sain sit vähän myöhemmin osani ja pääsin leikkimään jollain hollantia pulisevalla tietokoneella. Ei ollu kaikista kahdeksasta hollannin tunnista kauheesti hyötyä sen lelun kanssa.
Mutta siis asunto oli mulle sanoisinko mielenkiintoinen yllätys. Muuten ihan kiva, mutta lähes kaikki kalusteet oli suoraan yhdeksänkymmentäluvun huimilta sisustusvuosilta (sellasia kulmikkaita pöytiä, valkoisia keinonahkasänkyjä joissa on reunukset, joilla voi istua (kai) ja tosi korkeaselkäisiä ruokapöydäntuoleja) ja kaikki seinät ja lattiat oli sellaset beiget, mitä amerikkalaiset (vaikka siis ollaan edelleenkin Hollannissa) ainakin leffojen ja yhden sinne tehdyn visiitin perusteella jostain kumman syystä rakastaa. Puutarha eli takapiha oli lumenpeitossa, joten siitä ei voi antaa perusteellista arviota. Tosin meille kerrottiin, että siellä on ihan oikea lammikko, jossa asuu kala. Lammikko oli lumen peitossa eli varmaankin jäässä ja tuli jälkikäteen mieleen, että mitenköhän on kalaparan käynyt siellä kymmenen sentin vedessä näillä pakkasilla, kun kanaalitkin on jäätyny umpeen. Saattaa olla että ei kala enää iloisesti polskuttele siellä ensi kesäsä. Ainakaan se sama kala.
En siis puhkunut innosta kun lähdettiin asunnolta kotia kohti. Ja vaikka yritinkin ajatella, että kyllä mä kestän beigeä elämää, eikä kodin kalusteet nyt voi olla niin tärkeitä etten vois siellä kuvitella eläväni, eikä tässä nyt auta nirsoilla ja että kyllä mä pystyn 15 km töihin pyöräilemään, kun vuokrakin oli opiskelijapudjetille suhteellisen edullinen, en voinu olla päästämättä pientä helpotuksen huokausta kun Tommi oli hollantilaiselta opiskelijakaveriltansa kuullut, että vuokrajärjestely, jota pariskunta meille luultavasti laesta tietämättöminä tarjosi, ei olisi ollut laillinen eikä meidän siis kannattais harkita asunnon vuokraamista. Eli ei mennä sit sinne. (Pyydän anteeksi seitsemän rivin virkettä. En tiiä mihin pistäisin pisteen. Saa ehdottaa.)
Toisen kotiehdokkaan kanssa kävi sit vähän paremmin. Asunto on tässä suhteellisen lähellä nykyistä kotia ja käytiin sitä viime viikolla vilkaisemassa. Kerrostalossa (kolmannessa kerroksessa, pitkät portaat, ei hissiä; kuntoilu kunniaan), meille sopivan kokoinen ja aika kiva. Ainoa ikäväpuoli asunnossa on se että se on vapaana vain 2,5 kuukautta, kun omistajat ovat reissaamassa tai siis tekemässä harjoitteluaan jossain Aasian perukoilla. Eli joudutaan etsimään uutta asuntoa taas kesäkuun puolestavälistä alkaen, mutta se on sen ajan murhe. Muutetaan uuteen kotiin huhtikuun alussa kunhan ensin saadaan järjestettyä loparit täällä päässä. Ei ikinä saatu aikaiseksi järjestää tupareita, joten nyt täytyy järjestää loparit korvaamaan puutetta. Tervetuloa siis bileisiin, jos täällä päin liikutte!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti